lauantai 5. syyskuuta 2015

Kalkkimaali ja antiikkipatinointi

Antiikkipatinointikokeilut jatkuvat. Nyt pääsin testaamaan myös kalkkimaalia, jonka kanssa antiikkipatinointia käytetään ehkä useimmin. Aiemmin kokeilin kevyttä patinointia peiliin.

Yhteensä viisi (!) sorvattua lattiamallin kynttilänjalkaa on nyt käsitelty antiikkipatinointitekniikalla. Niistä kolme on mun äidin ja kaksi omia..... Jostain syystä me tykätään aika usein samanlaisista jutuista... :)



Pääsin siis vertaamaan kuinka patinointia saa tehtyä tavallisella kalustemaalilla maalattuun pintaan ja kuinka kalkkimaalilla maalattuun. Ero oli aika suuri, kuten oletinkin.

Yksi kynttilänjalka oli tehdasmaalattu ja kaksi oli tavallisella valkoisella kalustemaalilla maalattuja. Niihin vaha ei tartu, joten niistä piti hioa maalia pois nurkkakohdista. Patinointi on sitä vahvempi, mitä enemmän hioo. Niihin kohtiin, joita ei ole hionut, ei tarvitse levittää vahaa ollenkaan. Pääväriksi jää siis valkoinen pohjaväri ja patinoinnilla tulee ruskeita kulutuskohtia. (Kuva alla) Tarkempi selostus, miten työ kannattaa tehdä, löytyy aiemmasta peilin patinointi kirjoituksesta, voit lukea ohjeet täältä.



Kalkkimaali on pinnaltaan huokoista, joten siihen vaha tarttuu paremmin. Koko pinnasta tulee enemmän tai vähemmän ruskea ja koloihin, joista vahaa ei saa hangattua pois, jää ruskeampia kohtia. Oikeastaan siis päinvastoin, kuin tavallisella kalustemaalilla maalattuihin. (Kuva alla)



Ja nyt selitän vielä tarkemmin, kuinka käsittelin kalkkimaalatut kynttilänjalat.
Käytin Jeanne d'Arc Livingin Vintage Paint -maalia ja kahta vahaa: samaa Liberonin tummaa antiikkivahaa kuin peilissä ja aiemmissa kynttilänjaloissa ja lisäksi Jeanne d'Arc Livingin kirkasta (clear) vahaa.

Lähtötilanne oli tämä:


JDL:n kalkkimaali oli melko ohutta ja maalasin kynttilänjalat neljä kertaa, jotta sain peittävän lopputuloksen. Kahteen kynttilänjalkaan menikin melkein koko 1 dl pikkupurkki maalia. Pieni maalipurkki maksoi melkein kahdeksan euroa, joten pidän kokeilua melko kalliina ja työläänä. Korkkaamatta minulla on vielä mintunvihreä maalipurkki, nyt onneksi tiedän, minkä kokoiseen projektiin se riittää.

Sivuhuomautuksena voisin mainita, että kalkkimaalia on myös Annie Sloan Chalk paintia, ja kun olen kalkkimaaleista jutellut, sitä on kuvailtu paksuksi ja melko tönköksi (hyvällä tavalla) ja valmistaja lupailee, että jo yhden maalikerroksen pitäisi olla peittävä. Se tulee olemaan minulla seuraavaksi testissä.






Maalasin siis kynttilänjalat valkoiseksi ja sen jälkeen vahasin. Levitin tummaa vahaa pensselillä töpötellen, jotta sain sitä uurteisiin ja koloihin. En levittänyt sitä kaikkialle, vaan ainoastaan koloihin. Sen jälkeen levitin vahaa trikookankaan palalla hangaten. Kun olin saanut vahaa jonkin verran levitetyksi, otin kankaaseen kirkasta vahaa, jolla sain "pyyhittyä pois" niistä kohdista, joissa tummaa vahaa oli liikaa. Rätillä hangaten ja tarvittaessa kirkasta vahaa lisäten sain pikkuhiljaa aikaiseksi tasaisen lopputuloksen.



Toiseen kynttilänjalkaan levitin aluksi tummaa vahaa vähän enemmän ja siitä tulikin jonkin verran tummempi kuin ensimmäisestä. Kirkkaalla vahalla olisin saanut jälkimmäisestäkin yhtä vaalean, kuin ensimmäisestä, mutta mielestäni valmiissa kynttilänjaloissa väriero on ihan mukava.




Syksyiseen sisustukseen kynttilänjalat sopiikin hyvin. 






Kopallinen inspiraatiota on myös Facebookissa!
Käy tykkäämässä, niin saat uusimmat jutut uutisvirtaasi.





4 kommenttia:

  1. Tosi upeita! Sopii täydellisesti teidän sisustukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama reaktio, kuin Johannan kommenttiin! :) ....vaatimattomuuteni nostaa päätään, mutta kiitos Kati kommentistasi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...