lauantai 16. tammikuuta 2016

Talven villasukkasaldo

Tänä talvena minuunkin on tarttunut neuloosi. Olen kutonut niin paljon, etten ole ehtinyt kaikkia raportoida edes tänne blogiin, joten tässä tulee kooste tämän talven saldosta - villasukista ja muista tuotoksista.
 
 
Suri alpakka neule
 
Itselleni olen kutonut toisen Suri alpakka neuleen. Sain ensimmäisen alpakkalangasta neulotun villapaidan valmiiksi loka-marraskuussa ja ihastuin siihen täysin. Pidin sitä pari kuukautta päivittäin päällä ja totesin, että tarvitsen toisen samanlaisen, jotta toinen saa vuorollaan levätä ja tuulettua, välillä käydä vesipesussakin. Suri -langasta tehdyn neuleen voi pestä 30 asteen hienopesussa ja neule näytti kestävän sen hyvin. Kovassa käytössä neule oli venähtänyt, mutta pesu palautti sen kuosiinsa ja pesun jälkeen se oli kuin uusi taas.
 
Uusi Suri -neule on petroolin värisestä langasta, minun mieleeni täydellinen harmahtavan vihreä sävy. Tein nyt koko miehustan 130 silmukalla - ilman levennyksiä tai kavennuksia, joita ensimmäiseen paitaan tein. Tämä on helpompi ja lopputulos on jopa parempi. Pelkäsin että lanka loppuu kesken, joten tein hihat magic loop -tekniikalla, eli neulomalla molemmat hihat yhtä aikaa, yksillä pyöröpuikoilla. Jos lanka olisi loppunut, niin olisi ainakin loppunut molemmista hihoista saman verran :) Viisi kerää kuitenkin riitti hyvin, lankaa jäi noin puoli kerää.
 
Ohje kokonaisuudessaan löytyy aiemmasta postauksesta Chabby chic villapaita, klik tästä!
 
 
 




Sukkia laadukkaista langoista

Joululahjoiksi kudoin sukkia. Sukkiin minulla oli Käsityöliike Katariinan valikoimasta Austermann Step-sukkalankaa sekä Arne&Carlos "kirjoneulelankaa". Schachenmayr Regia Arne&Carlos langasta tulee siis itsestään kirjoneuleen näköistä jälkeä. Norjalaiset neulesuunnittelijat Arne ja Carlos ovat suunnitelleet langat ja design vaihtuu sesonkien mukaan. Minulla oli sini-vihreä kerä ja toinen kerä kirkkaamman sinistä. Yhdestä kerästä tulee kahdet naisten sukat. Sekä Steppilankaan että Arne&Carlos -lankaan käy 2-2,5 koon puikot ja sukista tulee ohuet, hyvin kenkiin, monoihin tai luistimiin mahtuvat villasukat.












Magic loop -tekniikka - kaksi sukkaa yhdellä kerralla!

Opettelin magic loop -tekniikan, jotta voisin käyttää nämä sukkalangat loppuun ilman, että lanka loppuu kesken kriittisessä paikassa tai että sitä jää yli kiusallisen verran. Neuloin ensimmäiset sukat tavalliseen tapaan bambupuikoilla, mutta toiset sukat aloitin kärjestä ja neuloin kaksi sukkaa yhtä aikaa pyöröpuikoilla. Olin jo aiemmin opetellut tiimalasikantapään joka neulotaan ihan samalla tavalla varresta kärkeen päin tai kärjestä varteen päin, ja koska kantapää oli hallussa, uusi tekniikka oli melko helppo, kun vauhtiin pääsi. Koska kärjestä päin piti aloittaa "tyhjästä" luomaan silmukoita ja tehdä kärkikavennukset - siis lisäykset - uudella tavalla, tein ne tavallisilla puikoilla: ensin toisen sukan varvasosan, sitten toisen. Sitten vasta siirsin valmiit alut pyöröpuikoille ja jatkoin magic loop -tekniikalla. Tämä oli kätevä kikka aloittelijalle.

Magic loop tekniikkaan tarvitset pyöräpuikot, joissa on riittävän pitkä ja taipuisa kaapeli. Jos kaapeli on liian jäykkä tai lyhyt, jää kaapelin taitoskohtiin helposti löysiä silmukoita, jotka näkyvät reikinä valmiissa työssä. Suosittelen siis opettelemaan tekniikkaa hyvillä puikoilla ja langalla, jonka voit tarvittaessa purkaa (Suri -lankaa on työläs purkaa ja minulla jäi vähän löysiä hihoihin, vaikka olin jo harjoitellut. Onneksi ne eivät näy kovin selvästi.)





Lapaset

Näiden lisäksi tein jo syksyllä itselleni syyslapaset Sandnes Garnin Alpakka Strompegarn -langasta. Lanka on erittäin pehmeää ja lämmintä, joten nämä palvelivat pitkälle syksyyn, ennen kuin tuli nämä kunnon pakkaset ja piti vaihtaa nahkakinttaisiin. Puikot olivat 2,5 bambupuikot.










Vielä on lankoja jäljellä ja ideoita odottamassa. Talvea on vielä jäljellä ja tässä ehtii syntyä vielä yhtä jos toistakin :)








2 kommenttia:

  1. Suri herätti heti mielenkiinnon, niin pehmoiselta näyttää neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todella on pehmoinen! Ja kevyt ja lämmin! :) Ei voi lakata ylistämästä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...